Esa Korkeela Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajaksi

Julkaistu:

Esa Korkeela Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajaksi 

Consti Yhtiöt Oyj:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi KTM, MBA Esa Korkeelan (syntynyt 1972) 21.12.2017 alkaen. Esa Korkeela on ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2009 konsernin talousjohtajana ja viimeiset kolme kuukautta yhtiön vt. toimitusjohtajana.

“Yhtiön hallitus on vakuuttunut, että Esa Korkeela on yhtiön liiketoiminnan hyvin tuntevana henkilönä paras valinta toteuttamaan yhtiön tulosparannusohjelman”, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Hakakari.

“Toimitusjohtajan tehtävässä aion jatkaa jo aloitettuja tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseen tähtääviä toimia yhdessä osaavien Constilaisten kanssa. Laaja palvelutarjontamme sekä vahva intohimo korjata ja kehittää parempaa rakennettua ympäristöä takaa meille kaikki edellytykset palata kannattavan kasvun tielle”, sanoo Esa Korkeela.

CONSTI YHTIÖT OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Tapio Hakakari, hallituksen puheenjohtaja, Puh. +358 400 408 316 
Esa Korkeela, toimitusjohtaja, Consti Yhtiöt Oyj, Puh. +358 40 730 8568

Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneitä yhtiöitä. Consti tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien kohteiden rakennus- ja huoltopalveluita sekä asuintaloille että toimitiloille. Yhtiöllä on kolme liiketoiminta-aluetta: talotekniikka, julkisivut ja korjausurakointi. Vuonna 2016 Consti-konsernin liikevaihto oli 262 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 1000 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista.

Consti Yhtiöt Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi

Lue kaikki Uutiset

Jätä tarjouspyyntö