Constille Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -tunnustus

Julkaistu:

Consti on saavuttanut erinomaiset tulokset vuoden 2017 henkilöstötutkimuksessaan. Consti on yksi Suomen innostavimmista työpaikoista 2018. Tämän tunnustuksen saavuttaa vain parhaisiin tuloksiin päässeet niistä sadoista suomalaisista organisaatioista, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin PEOPLEPOWER®-henkilöstötutkimuksen.

Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus viestii, että Consti on panostanut toiminnan kehittämiseen kuuntelemalla henkilöstön näkemyksiä yritykselle tärkeistä asioista. Organisaation henkilöstö on innostunut, motivoitunut ja omistautunut työskentelemään yrityksen päämäärien ja liiketoiminnan kasvattamisen puolesta.

MILLAINEN ON INNOSTAVA TYÖPAIKKA?

Innostus tekee elämästä mielenkiintoisempaa, hauskempaa ja luovampaa. Se tukee hyvinvointia ja jaksamista. Innostus synnyttää innovaatioita ja tuottaa tulosta. Innostava työpaikka on tulevaisuuden arvonluoja ja inhimillisen pääoman tärkein aines. Innostavassa työpaikassa ihmiset haluavat tehdä parhaansa.

INNOSTAVAN TYÖPAIKAN HYÖDYT

  • Organisaation henkilöstölle tunnustus kertoo siitä, että organisaatio on onnistunut toimintansa kehittämisessä yhdessä henkilöstönsä kanssa.
  • Asiakkaille ja muille sidosryhmille tunnustus luo kuvaa hyvämaineisesta ja vastuuntuntoisesta organisaatiosta.
  • Uusille työnhakijoille organisaation henkilöstön kokema positiivinen työnantajakuva on vaikuttava viesti innostavasta ja tavoiteltavasta työpaikasta.

Lisää Suomen innostavimmista työpaikoista voitte lukea www.innostavimmat.fi

KIITOS HENKILÖSTÖLLEMME, JOKA PÄIVITTÄIN TEKEE TYÖTÄÄN INTOHIMOLLA JA SUURELLA SYDÄMELLÄ ASIAKKAIDEMME HYVÄKSI!

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Lue kaikki Uutiset

Jätä tarjouspyyntö