Constille yli 20 miljoonalla eurolla urakoita

Julkaistu:

Consti Yhtiöt on saanut maalis-huhtikuussa useita merkittäviä tilauksia. Suurimpia kokonaisuuksia ovat saneeraustyöt Turun Samppalinnan maauimalassa, Lahden tulevassa oikeustalossa sekä talotekniikkatyöt Hämeenlinnan uimahallissa ja Helsingin Kalasatamaan rakennettavassa terveys- ja hyvinvointikeskuksessa. Consti on myös solminut kevään aikana merkittäviä urakoita taloyhtiöiden putki- ja  julkisivusaneerauksista.

Consti on pääurakoitsija kulttuurihistoriallisen Samppalinnan uimastadionin peruskorjaustöissä Turussa. Remontissa uusitaan altaiden pintarakenteet ja allaslaitteet sekä parannetaan maauimalan esteettömyyttä. Lisäksi remontissa uusitaan vuotavat vesieristeet, huoltokäytävät ja pukutilat. Stadionille rakennetaan myös uusi huoltorakennus. Korjaustyöt alkoivat toukokuun alussa ja valmistuvat kesäksi 2017.

Hämeenlinnan uimahallin peruskorjauksessa Consti vastaa LVISA-töistä. Urakkaan sisältyvät putkisaneeraus, sähkö- ja ilmastointityöt sekä uuden automaatiojärjestelmän asentaminen. Työt käynnistyvät kesäkuun alussa ja valmistuvat vuoden 2017 lopulla.

Lahdessa Consti tekee pääurakoitsijana käyttötarkoitusmuutoksen vanhaan teollisuuskiinteistöön Askonalueella. Asko 2 -kiinteistön eteläpäätyyn rakennetaan uusi Lahden oikeustalo Päijät-Hämeen käräjäoikeiden ja Salpausselän syyttäjäviraston käyttöön. Teollisuussaliin rakennetaan kolmikerroksinen kokonaisuus, josta löytyy toimistotiloja, istuntosaleja ja arkistohuoneita. Urakka valmistuu joulukuussa 2016.

Helsingin Kalasatamaan rakennettava uudisrakennusten kokonaisuus REDI saa terveys- ja hyvinvointikeskuksen, jonka LVI-urakasta vastaa Consti. Urakkaan kuuluu putki- ja ilmastointityöt. Työt ovat alkaneet huhtikuussa ja valmistuvat toukokuussa 2017.

Lue kaikki Uutiset

Jätä tarjouspyyntö