Myllypuron ostoskeskus

Urakka: Tatelotekniikkaprojektinjohtourakka
Kohteen osoite:  Kiviparintie 2, 00920 Helsinki
Tilaaja: NCC Rakennus Oy
Laajuus:  41 000 brm2
Valmistumisvuosi:  2012

Myllypuron ostoskeskus saa lähivuosina uuden ilmeen. Uudet viisikerroksiset talot muodostavat torin, jonka keskelle rakennetaan matalampi tuhatneliöinen liikehuoneisto. Liiketiloja uuteen ostoskeskukseen kertyy noin 7 400 neliötä. Palvelutarjontaan kuuluu päivittäistavarakauppoja, ravintoloita ja erilaisia terveyteen sekä hyvinvointiin liittyviä palveluita, muun muassa apteekki. Uuteen kauppakeskukseen sijoittuu myös julkisia palveluita. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 41 000 bruttoneliötä. Kellarikerrokseen rakennetaan lisäksi pysäköintitilat 270 autolle.

Kauppakeskuksen yhteyteen rakennetaan myös 255 vapaarahoitteista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. Näiden lisäksi rakennetaan 270 autopaikan maanalainen pysäköintihalli. Kauppakeskus sijoittuu Myllypuron metroaseman viereen.

Myllypuro-hankkeen kokonaisarvo on yli 60 miljoonaa euroa, josta Cityconin omistukseen tulevan kauppakeskuksen ja pysäköintihallin osuus on noin 20 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt käynnistyivät maaliskuun alussa. Consti Talotekniikka urakoi kohteen talotekniset työt. Kauppakeskus valmistuu vaiheittain. Ensimmäinen osa avataan alkukesällä 2011 ja toinen vaihe vuotta myöhemmin.

Sijainti:

Tilaaja: NCC Rakennus Oy

Aloitettu:

Valmistunut: 05/2012

Työlaji: Talotekniikka

Avainsanat: toimitilat

Kuvia kohteesta