Consti yhdistää julkisivuyhtiönsä Suomen suurimmaksi
Consti Yhtiöiden kolme julkisivusaneerausyritystä Raitayhtiöt, Saneerausliike Myllymäki ja Jalora yhdistyvät 1.4.2011. Niistä tulee suurin julkisivu-urakoitsija Suomessa. Uudeksi nimeksi tulee Consti Julkisivut Oy.
– Julkisivujen korjaustarve kasvaa, joten haluamme vahvistaa kilpailukykyämme entisestään. Keskitämme myyntiä, suunnittelua ja miehistön hallintaa, ja se lisää tehokkuuttamme sekä suurissa että pienissä projekteissa, Consti Julkisivujen toimitusjohtaja Risto Kivi kertoo.
– Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme myös monipuolisesti erikoisosaamisia kuten erilaisia rappausmenetelmiä, lasirakentamista tai arkkitehtipalveluita. Toimipaikkojen yhdistämisellä lähennämme tiimejä ja säästämme kuluja, Risto Kivi jatkaa yhdistymisen vaikutuksista.
Uusi yhtiö vastaa 1.4. alkaen kaikkien kolmen projekteista, toimituksista ja takuista.
– Consti Julkisivujen henkilöstömäärä on kokonaisuudessaan noin 170. Fuusio ei vaikuta henkilöstön asemaan, kaikki jatkavat vanhoina työntekijöinä, Risto Kivi sanoo.
Consti Julkisivujen toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Consti Julkisivuihin fuusioitavat yhtiöt
Raitayhtiöt on toiminut korjausrakentamisessa jo yli 40 vuotta. Julkisivusaneeraukseen yritys erikoistui 1990-luvun alussa. Tällä hetkellä sen päämarkkina-alue on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi.
Saneerausliike Myllymäki on kasvanut runsaassa kymmenessä vuodessa nopeasti merkittäväksi julkisivusaneeraajaksi Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa.
Jalora on julkisivusaneerauksen ja lasirakentamisen erikoisosaaja, joka toimii Tampereella ja Oulussa. Jalora sai vuoden 2010 lasirakenne –palkinnon YTHS:lle Helsingissä toteutetusta lasikattorakenteesta.
Arkisto
- 10.05 Uudistajat-lehti 1/2012 ilmestynyt
- 02.12 Korjausrakentamisen koulutusilta Hyvinkäällä 18.1.2012
- 10.10 Consti mukana Kiinteistö 2011 -tapahtumassa
- 01.09 Consti kouluttaa kaikki esimiehensä parempaan johtamiseen
- 20.06 Korjausrakentamisella edessä paremmat ajat
- 13.06 Uudistajat nyt myös verkossa
- 30.03 Consti yhdistää julkisivuyhtiönsä Suomen suurimmaksi
